Kaarle Kustaa

Suloinen Kaarle Kustaa etsii omaa kotia!

Persoonallisen näköinen, vähän yli vuoden ikäinen kissaherra Kaarle Kustaa etsii omaa loppuelämän kotiaan. Hänellä on söpöt isot varpaat ja hieman surullinen, kulmien alta tuleva katse.

Kaarle viettää suurimman osan ajastaan Maukulan korkeimmilla hyllyillä kissakavereiden kanssa tarkkailemassa ihmisten puuhia. Jos Kaarle eksyy alemmas ja ihminen lähestyy, hän pakenee nopeasti paikalta. Jos välitön pakoreitti ei ole selvillä, Kaarle muistuttaa sähinällä, että kannattaa pitää vähän välimatkaa.

Kaarle on ystävystynyt muiden korkeiden hyllyjen jengiläisten, kuten esimerkiksi Riken, Muurahaisen ja Jaken kanssa. Herra alkaa ymmärtää ihmisten päälle varmasti parhaiten muiden kissojen avustuksella ja voi ottaa Maukulasta mukaan kisukaverin, jos uudessa kodissa ei vielä löydy hänelle seuralaista.

Kaarle Kustaa luovutetaan rokotettuna, sirutettuna, leikattuna, madotettuna sekä FIV- ja FeLV-testattuna. Kaarlea ei luovuteta ainoaksi kissaksi eikä vapaasti ulkoilevaksi. Aikuisen kissan luovutusmaksu on 200 euroa.

Olisiko sinulla aikaa ja kärsivällisyyttä ihanalle Kaarlelle? Laita meille sähköpostia maukula@maukula.com ja kerro millaisen kodin voisit hänelle tarjota.

HUOM!! Ennen yhteydenottoa, lue adoptio-ohjeemme huolellisesti osoitteessa www.maukula.fi/usein-kysytyt-kysymykset/. Valitettavasti emme ehdi vastaamaan viesteihin, jotka eivät noudata adoptio-ohjeistustamme.