Ronkeli

Suloinen Ronkeli etsii omaa kotia!

Omaa kotia etsii noin kymmenen kuukauden ikäinen kolli Ronkeli.

Ronkeli ei nimestään huolimatta ole ronkeli ruuan suhteen vaan hänellä on hyvä ruokahalu. Seuran suhteen Ronkeli kuitenkin on aika valikoiva tapaus. Toisten kissojen seurasta hän pitää, mutta ihmiset saavat häneltä epäilevän katseen, sähinää ja murinaa. Hyvän ruuan avulla Ronkeli on kuitenkin pehmentynyt lyhyessä ajassa. Jos keittokinkkua on tarjolla, Ronkeli voi syödä sitä suoraan ihmisen kädestäkin.

Ronkeli ei ole vielä kiinnostunut ihmisistä, mutta ihmisten ollessa kauempana hänestä löytyy utelias puoli. Silloin Ronkeli lähtee liikkeelle piilostaan ja seuraa toisten kissojen touhuja. Ajan myötä Ronkeli todennäköisesti myös uskaltautuu osallistumaan toisten kissojen kanssa puuhailuun. Uudessa kodissa Ronkelin rohkaistumista edistää reippaampi kissakaveri, joka auttaisi Ronkelia tulemaan ulos kuorestaan.

Ronkeli luovutetaan sirutettuna, leikattuna, madotettuna, rokotettuna, sekä FIV- ja FeLV-testattuna. Ei luovuteta ainoaksi kissaksi eikä vapaana ulkoilevaksi. Alle 1-vuotiaan kissan luovutusmaksu on 250 euroa.

Olisiko Ronkeli juuri oikea kissa sinun uudeksi perheenjäseneksesi? Laita meille sähköpostia osoitteeseen maukula@maukula.com ja kerro millaisen kodin voisit hänelle tarjota.

HUOM!! Ennen yhteydenottoa lue adoptio-ohjeemme huolellisesti osoitteessa www.maukula.fi/usein-kysytyt-kysymykset/ Valitettavasti emme ehdi vastaamaan viesteihin, jotka eivät noudata adoptio-ohjeistustamme.