Remix
Omaa rakastavaa kotia etsii arviolta noin 1-vuotias kaunis kissaneiti Remix.
Remix on viettänyt arkeaan sijaiskodissa, missä hänestä on kuoriutunut reipas, rohkea ja leikkijä. Illan hämärtyessä sekä ihmisten ollessa toisessa huoneessa, kuulee kun viereisessä huoneessa lelut lentää, raapimapuu ropisee tai sohvalla käydään painia kissanminttulelun kanssa.
Remix RA-KAS-TAA tunneleita, piiloja, kiipeilyä ja etenkin leluja, mitkä sisältävät kissanminttua, valerianaa sekä matatabia. Tällä neidillä on piirre tehdä meille kaksijalkaisille jekkuja, esimerkiksi näykkiä kaikkia mahdollisia johtoja ja nuolla tiskialtaasta tiskit puhtaaksi.
Remix ei vielä ole tottunut ihmisiin niin, että olisi sylikissa tai antaisi kunnolla silittää. Kuitenkin sijaiskodissa Remix on rohkaistunut huomattavasti ja muun muassa uskaltaa ottaa herkkuja kädestä, kyhnäilee, kehrää ja maukuu ruokaa tarjoillessa. Remix on edelleen varuillaan ja liian äkkinäiset liikkeet saavat Remixin luikkimaan piiloon. Selkeästi ajan, ymmärryksen ja ruokalahjuksin Remix alkaa luottamaan myös meihin (eikä vain kissanminttuleluihin).
Remixillä on ollut taipumusta ahmia ruokansa, joten ahmintaa on pystytty kontrolloida käyttäen kuivaruoalle aktivointileluissa sekä märkäruokaa tarjoilemalla nuolumatolla.
Remix on todettu FIV-positiivisiksi. Tämä tarkoittaa, että hänet luovutetaan joko ainoaksi kissaksi tai kotiin, jossa muutkin kissat ovat FIV-positiivisia.
FIV-positiivisuudestaan huolimatta kissa voi parhaassa tapauksessa elää pitkän ja hyvän elämän, eikä sairaus tule välttämättä vaikuttamaan hänen elämänlaatuunsa vielä vuosiin, jos ollenkaan. Tulevan kodin tulee kuitenkin varautua siihen, että huonolla tuurilla kissa voi myös vaatia erityistä hoitoa sairauden mahdollisen etenemisen takia. Lisää FIV:istä voit lukea esimerkiksi täältä https://evidensia.fi/hoitovinkit/kissan-retro-ja-coronavirukset-felv-fiv-ja-fip/#fiv tai laittaa viestiä meille maukula@maukula.com, niin voimme kertoa lisää heistä ja FIVistä.
Remix luovutetaan sirutettuna, leikattuna, madotettuna, rokotettuna sekä FIV/FeLV-testattuna (FeLV neg). Ei luovuteta FIV-negatiivisen kissan kaveriksi eikä vapaana ulkoilevaksi. Aikuisen kissan luovutusmaksu on 250€.
Olisiko sinulla tarjota Remixille rakastava koti? Laita meille sähköpostia osoitteeseen maukula@maukula.com ja kerro millaisen kodin voisit hänelle tarjota.
HUOM!! Lue adoptio-ohjeemme huolellisesti osoitteesta www.maukula.fi/usein-kysytyt-kysymykset/ ennen yhteydenottoa. Valitettavasti emme ehdi vastata viesteihin, jotka eivät noudata adoptio-ohjeistustamme.
Asiakastunnus: 23528488
Pitokunta: Tampere
